sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Joulukoriste: Vehnänjyväsydän



Pukinkontin hiljalleen täyttyessä erilaisista käsitöistä, on ollut aikaa kokeilla myös pienten joulukoristeiden tekemistä. Viikonloppuna syntyi tämä jouluinen askartelutyö, vaikka ulos katsoessa ei uskoisi jouluun olevan kolmea viikkoa aikaa. Jos kaikki tuo vesi, joka on taivaalta tullut, olisi satanut lumena, niin ainakin täällä Oulun seudulla meillä olisi jo valkoinen maa ja komeaat hanget. Mutta valkeaa joulua odotellessa tein nämä koristeet yhdessä tehden lasten kanssa.




Tarvikkeet: styroxsydän (Tiimarista), liimaa, hileliimaa, vehnänjyviä, sukkapuikko tai iso neula koristenauhan pujottamiseen.





1. Sivele liimaa REILUSTI styroxsydämen päälle.





2. Pyöritä liimaista sydäntä vehnänjyvissä tai ripottele jyviä liiman päälle. Painele jyviä styroxia vasten jotta ne kiinnittyvät hyvin liimaan.





3. Kun vehnänjyvät ovat kiinnittyneet, pursota hileliimaa pieni pisara kohtiin, jossa valkoinen styroxpinta näkyy. Tämän olisi voinut jättää tekemättäkin, mutta minun jouluuni kuuluu aina ripaus kiiltoa ja kimallusta.





4.Työn kuivuttua, tee koristenauhalle tai ripustusnarulle reikä joko ohuen sukkapuikon tai paksun neulan avulla.





Ja kas noin - valmista tuli!

Mukavaa joulunodotusta jokaiseen kotiin!

4 kommenttia:

  1. Kaunis koriste ja helposti saatavat tarvikkeet. Kiitos myös ohjeesta.

    VastaaPoista
  2. Hyvä idea, tosi kivannäköinen ja niin jouluinen. Kiilleliima ei ole ollenkaan liian bling-bling tuollaisen luonnonmateriaalin kanssa.

    VastaaPoista
  3. Hauska idea ja pieni pisara kimallettahan kuuluu jouluun. ;)

    VastaaPoista