sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Joulusaippua piparimuotilla

Hiljalleen päivien kylmetessä ja iltojen pimetessä, naapureiden pihoille syttyy kynttilöitä ja pihoja valaisee toinen toistaan kauniimmat pihavalot. Tämä saa ajatukset hiipimään hiljalleen jouluun. Tämän joulun teemana minulla on itse tehdyt lahjat. Tässä esittelen teille ensimmäisen kokeiluni "pipari-saippuasta". Tämä lahja sopii annettavaksi lähes kaikille ystäville ja tutuille.



 

Saippuamassaa voi valmistaa itse erilaisin reseptein ja näitä reseptejä löytyy  googlettamalla netistä. Tässä kokeilussani minä kyllä menin siitä, mistä aita on matalin eli ostin valmista massaa Sinooperista. Jatkossa pitää kyllä tarttua itseä niskasta kiinni ja tehdä massa itse sillä sen verran oli tämä aine  hintavaa - 19.80€/kg. Työtavan helppoudesta saa siis maksaa!
 Ja näin piparisaippua syntyi:


1. Paloittele saippuamassa mikronkestävään astiaan ja sulata massaa täydellä teholla. Sulatusaika riippuu massan määrästaä ja mikron tehosta. Sulatusta kannattaa seurata mikron lasiluukun läpi, jotta massa ei pääse kiehumaan. Sulatuksen jälkeen massaan voi lisätä nestemäistä saippuaväriä  ja tuoksua. Kannatta muistaa, että valkoiseen saippuamassaan lisätessä väripigmenttiä, saippua muuttuu pastelliväriseksi. Massan sekaan kaadettu väri ja tuoksu tulee sekoittaa varovasti sulaneen massan joukkoon, jotta vältytään ilmakuplilta. Tässä mallisaippuassa en käyttänyt saippuavärejä, ainoastaan raikasta sitrustuoksua, jota saa askartelukaupoista.




2. Sulanut massa kaadetaan laakeapohjaiseen astiaan noin 1,5 cm:n vahvuisesti. Massan jäähtyminen alkaa nopeasti ja noin 2-3 tunnin kuluttua syntyneen saippualaatan voi irroittaa muotista.








3. Asetellaan piparkakkumuotit syntyneen saippualaatan päälle ja painetaan. Jos painaminen käsin tuntuu hankalalta, muotin päälle kannattaa laittaa jokin tasainen ja kova esine, jota painamalla muotti uppoa helposti saippualevyyn. Minä käytin muottien painamiseen pientä puulautaa.





4. Kiinnitin saippuaani koristeeksi vielä jouluisen koristenauhan. Tein saippuaan reiän paksun parsinneulan avulla. Pujotin punaisen nauhan neulansilmään ja vedin nauhan saippuan läpi.




5. Viimeistelin pienen lahjani vielä taittelemala kauniista paperista sille lahjarasian.

Nämä saippuat syntyvät nopeasti ja niitä on mukava tehdä yhdessä vaikka lasten kanssa .






Linkki Keppiheppassa olevaan sienisaippuaan: http://keppiheppailija.vuodatus.net/blog/2507668

perjantai 28. lokakuuta 2011

Keppihepasta Singeri soikoon sivuille





Tervetuloa kaikki vanhat Keppiheppablogin lukijat uusille Singeri soikoon sivuille. Toivottavasti myös joukko uusia käsitöiden ystäviä löytää tiensä tänne.

Hieman on haikea olo Keppiheppablogin lopettamisesta. Mutta syy miksi siirryin tänne Bloggerin puolelle on se, että olen kokenut tämän käytön eräässä toisessa blogissani sujuvampana kuin Vuodatuksen. Vuodatuksessa tekstien kirjoittaminen takkuili ja usein lähes julkaisuvalmis päivitys hävisi bittiavaruuteen.
Blogini nimen muutoskin oli pyörinyt pitkään mielessäni. Aikoinaan kun keksin blogilleni nimen Keppiheppa, suunnittelin julkaisevani siellä vain juttuja lasten vaatteiden tekemisestä, mutta eihän se siihen jäänyt. Aiheet kulkivat laidasta laitaan ja esittelin siellä tekemiäni töitä ompelusta puu- ja lasitöihin. Tällä samalla linjalla tulen jatkamaan  täällä uudessa blogissakin. Singeri soikoon esittelee tekemiäni töitä eri materiaaleista ja käyttämistäni teknikoista. Koska teen työtä kädentaitojen opettamisen parissa, julkaisen myös täällä, aina silloin tällöin työohjeita tai Keppiheppablogin tapaan, yritän valokuvata eri työvaiheita, joista toivon olevan apua ja hyötyä niitä tarvitseville. Kysymykset ja toiveet ovat aina tervetulleita!

Miksi sitten Singeri soikoon? Se kuulosti omasta mielestä hauskalle ja hieman samalle kun  tulee sanottua mokatessa jonkun työn parissa: "Samperi soikoon"! Samalla nimi kertoo siitä, että ompelu on se rakkain harrastukseni ja ompelukone siis "laulaa" tässä blogissa.

Tulevana sunnuntaina kerron joulusaippuan valmistamisesta.
Tästä tämä siis alkaa - Singeri soikoon!







maanantai 24. lokakuuta 2011

Keppiheppa-blogi muuttaa tänne




Keppiheppa-blogi muuttaa lähiaikoina tänne, uuteen osoitteeseen. Entisen kädentaitoblogini löydät osoitteesta http://www.keppiheppailija.vuodatus.net/.

t.Sini