perjantai 24. helmikuuta 2012

Uutta ilmettä pienellä vaivalla

Poikani on jo pitkään pyytänyt "repimään" muumi-boordin pois huoneensa seinältä. Ja ihan se on ymmärrettävää, pojalla kun on jo ikää 11 vuotta. Olisin halunnut vaihtaa tapetit kokonaan, mutta miettiessäni tarkemmin kiireisen perheemme aikatauluja, ajan puute tuli vastaaan. Siispä menin sieltä mistä aita oli matalin, liimasin vanhan boordinauhan päälle uuden boordin.



Huone ennen



Etsiessäni pojalle sopivaa boordikuviota, tulin huomanneeksi että boordien aika alkaa olla jo mennyttä. Kaupat olivat pullollaan upeita tapetteja, mutta boordeja ei tahtonut enää löytyä. Syynkin kuulin eräältä kauppiaalta:"Ihmiset ei enää käytä niitä!" No okei, mutta minä minä käytän, sillä vihdoin viimein K-raudasta löytyi jalkapalloboordi jonka esikoiseni hyväksyi. Oma ukko-kulta kaveriksi, liimaa nauhan taakse ja seinään kiinni. Valmista tunnissa!

Vanhojen Puuha-Pete-verhojen tilalle laitoin uudet raidalliset verhot joissa väritys oli sama kuin sängynpeitteessä. Verhoissa toistuu vaakatasossa sama viininpunainen raita kuin boordinauhassa.
Vanha päästä jatkettava sänky vaihdettiin normaaliksi sängyksi ilman päätyjä.




Verhoilla vielä viimeinen silaus huoneeseen.






Kuin uusi huone - pienellä vaivalla! Poikakin on tyytyväinen - etenkin kun äiti petaa sängyn =) !
Siististä sängystä pitää myös koiravanhuksemmekin kohta 14 vuotias Jack Russel herra, Ossi.


6 kommenttia:

  1. Heips, saavuinpa vastavierailulle :D kivoja juttuja sullakin täällä.

    VastaaPoista
  2. Oi, kuinka helpolla sait "pientä pintaremonttia" ja niiiiiin kaunista tuli! Olen odottanut inspiraatiota keittiöni verhojen uusimiseksi, mutta ei meinaa inspis millään iskeä, vaikka jouluverhot jo oksettaa!!! Ossi on suloinen! Vaivaako sitä mikään vanhuuden oire? Minun Rexini (kääpiövillakoira) täyttää toukokuussa 13 v. ja on ihan kuuro ja saa sydänlääkettä joka aamu. Hyppääkö Ossi itse sängylle? Rex pitää nostaa ylös ja alas, ei ole enää moneen vuoteen hypännyt itse. Matalat portaat kyllä kävelee itse ;)
    Terv. Mirva

    VastaaPoista
  3. Mimmi, tervetuloo =) !

    Mirva, eikös vaan, uutta ilmettä nopeasti ja helpolla =)!
    Kyllä Ossiressukka on alkanut sairastaa nyt viimeaikoina oikein kunnolla. Lähes 12 vuotta kului,että meidän ei tarvinnut käydä eläinlääkärissä kuin pakolliset rokotukset hakemassa, mutta nyt kuluneen vuoden aikana on käyty lääkärissä kyllä kuluneiden vuosienkin edestä.
    Kuulo on hyvä, mutta valikoiva! Kun puhun kynsien leikkuusta tai märällä ilmalla uloslähdösta Ossi heittäytyy kuuroksi.Makkarapaketin pieninkin rapina keittiössä saa Ossin juoksemaan huoneesta kuin huoneesta salamana paikalle. Sängylle ja sohvalle Ossi ei enää hypi vaan vaatii, että hänet on nostettava. Ossi istuu esim. nojatuolin eteen ja katsoa tapittaa tuolia. Jos kukaan ei huomaa, hän vingahtaa. Ja jos kukaan ei vieläkään reagoi, silloin haukutaan. Viimeistään tällöin perheen nostopalvelu toimii...Alas Ossi kyllä hyppää itse ja kulkee portaat, mutta välillä sekin aiheuttaa väsymystä.
    Juuri nyt Ossilla pitäisi aloitta cushingin taudin lääkitys ja hieman tässä arvuuttelen, että minä päivänä uskallan antaa koiravanhukselle ensimmäisen annoksen lääkettä. Lääke on kuulemma solumyrkkyä ja hieman pelottaa kuinka Ossi siihen reagoi. Terkut meiltä Rexille!
    PS. Arvaa kellä kans on keittiössä vielä jouluverhot...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, onpa kiva kuulla Ossin "terveiset". Tuo nostopalvelu toimii meillä juuri samoin (paitsi että meillä se toimii myös sängyltä poispäin). Ja oli oikein lohdullista kuulla noista jouluverhoista ;)
      T: Mirva
      PS. Hyviä vointeja Ossille!

      Poista
  4. Kiitos Mirva, samoin teille =) !

    VastaaPoista
  5. Tosi hienosti "tuunattu" huone! Pienillä jutuilla saa kyllä paljon aikaiseksi :o) Kiva nähdä teidän lemmikki, minulla lisää kuvia blogissa meidän pikkuneidistä..
    Juu, ja jouluverhot vielä Helmimajan emännänkin keittiössä! Onneksi ovat sentään siniset..

    VastaaPoista