keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Frillaa kaulaan


Käsinneulomisen innnostukseni jatkuu vaikka se hiipui välillä lähes kahdenkymmenen vuoden ajaksi. Silloin aikoinaan tulin hankkineeksi itselleni neulekoneen ja sen jälkeen olen tarttunut neulepuikkoihin vain opettaakseni jollekkin jotain käsinneuleista. Olipa muuten siinäkin kerran oma hommansa kun piti alkaa muistelemaan kuinka  neulesukan kantapää oikein syntyi... unohtaminen on todella helppoa!

Nyt tulin kokeilleeksi Novitan Frilla lankaa ihan uteliaisuudesta, sillä en ollut aikaisemmin neulonut moista erikoislankaa.  Aikamoinen keksijä se tuollakin langalla on ollut.



Vyötteen sisäpuolelta löytyi ohje tähän huiviin. Ohjeessa oli neulominen kahdeksalla silmukalla, mutta minä tein sen kymmenellä saadakseni huivista hieman leveämmän. Käytin huiviin koko kerän ja pituutta sain huiville n. 120 cm. Tuttavani, joka on oikein "urakoinut" näitä Frilla-huiveja kahdeksalla silmukalla, kertoi pituudeksi tulevan n. 150 cm.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti